ikuistettu muisto on

ainutlaatuinen

 

Hääelokuva - yksi kuvaaja

Ikimuistoisen ja ainutlaatuisen hääpäivänne kohokohdat leikataan muutaman minuutin hääelokuvaksi musiikkin, voice-overin tai puheen tukemana. Voitte itse vaikuttaa suunnitteluvaiheessa kuvakerrontaan ja elokuvan muotoon, mutta etsimme myös mieluusti luovan itsenäisesti päivänne näköisimpiänne hetkiä muisteltavaksi vielä vuosienkin päästä.

Hääelokuva - kaksi kuvaaja

Kahdella kuvaajalla hääelokuvaan saa taltioitua entistä tunnelmallisemmin päivän kohokohtia. Samaa hetkeä pääsee tarkastelemaan useammasta näkökulmasta, ja leikkaaminen näiden kuvien välillä tuo lisää syvyyttä kerrontaan. Kahdella kuvaajalla on myös helpompi seurata tiiviimmin erikseen morsianta ja sulhasta aamun valmisteluista juhlaillan jatkoihin.

 
 

A&J Highlights teaser

 
 
Voitte myös yhdistää hääelokuvan ja häävalokuvat kahden kuvaajan paketiksi, jolloin saatte meiltä viimeistellyn täyden palvelun hääkuvauskokonaisuuden.

Halutessanne voitte varata kolmannen kuvaajan takaamaan korotettua tunnelmaa premium-palveluiden muodossa.
— Juuso / Bonafide Weddings
Jaettiin se mein vieraille ja kaikki on niin fiiliksis ja kyynelis ja liikuttuneina ku on niin koskettava & kaunis & upea video, josta tuntee päivän tunnelman! Ite oon kattonu sen ehkä nyt noin 1000 kertaa. Joka kerta yhtä fiiliksis! On niin ihana <3 jaksaa hyvin töissä tai missä vaan ku pitää trailerin mittasen tauon. Ja nasta tulla kotiin ku tääl on se ihana mies siit videosta!
— R / Morsian